AEM ry / Peter Youngren

Raportti Dar Es Salaamista, Tansaniasta

Katso lisää kuvia Dar Es Salaamista

Lähetystyö Itä-Afrikkaan

Läpi tämän raportin näet kuvia ihmisistä, jotka vastaanottivat jumalallisen parantumisen. Meillä ei ollut aikaa haastatella kaikkia, koska kampanjassa parantuneita oli niin paljon.

Kansallinen pastoriseminaari täydensi kokonaisvaltaisen evankeliumikampanjamme Dar Es Salaamissa. Pastorit olivat matkustaneet paikalle kaikista Tansanian osista. Peterin lisäksi puhujina toimivat pastori Mike Walker, Idahosta, Yhdysvalloista, sekä norjalainen Mary Felde, joka johtaa Itä-Afrikan raamattukouluamme Keniassa. Aikaisesta aamusta lähtien pastorit kyllästettiin armon evankeliumilla. Kyyneleet valuivat pastoreiden poskilla, kun Peter johti heidät rukoilemaan maansa puolesta.

Noin Los Angelesin kokoinen Dar Es Salaam on Itä-Afrikan taloudellinen ja kulttuurillinen keskus. Dar Es Salaam sai nimensä arabisulttaanilta, ja on käännettynä ”Rauhan Talo”. Se on sopiva nimi yhdelle harvoista kaupungeista maailmassa, jonka asukasluvusta puolet ovat muslimeja ja puolet kristittyjä, eläen kuitenkin rauhassa keskenään. Siellä järjestimme viimeisimmän evankeliumikampanjan ja pastoriseminaarin.

Yksi 25:stä evankeliumikampanjasta Itä-Afrikassa

Evankeliumikampanja Dar Es Salaamissa oli jatkoa vuosikymmenen jatkuneelle systemaattiselle pyrkimykselle tuoda evankeliumi Itä-Afrikkaan. Tämä projekti sisältää 25 evankeliumikampanjaa Tansaniassa, Etiopiassa, Keniassa, Ruandassa, Burundissa, Ugandassa ja Madagaskarilla. Raamattukoulu Nairobissa, Keniassa, palvellee kaikkia seurakuntia, jotka ovat olleet yhteistyössä kanssamme Itä-Afrikassa. Päivittäiset TV-lähetykset läpi koko alueen, sekä humanitäärinen työ orpojen parissa tukevat menettelytapaamme.

Tansaniaan saapumisen jälkeen Peter kiidätettiin kansalliseen tiedotustilaisuuteen. Toimittajat merkittävimmistä uutistoimistoista olivat halukkaita koettelemaan Peteriä tämän väitteiden totuudenmukaisuudesta, täyttäen koko konferenssitilan. Peter nosti esiin kansainvälisesti suositun kirjansa, ”Muslimiystäväni”, vahvistaen sanomaansa toivosta ja rauhasta Jeesuksen kautta kaikille ihmisille ilman syrjintää. Kysymykseen parantumisista, Peter yksinkertaisesti vastasi: ”Tulkaa ja nähkää itse ja haastatelkaa niitä, jotka todistavat parantumisesta. Meillä ei ole mitään salattavaa”.

Peter järjesti erityisen ystävyysillallisen paikallisille uskonnollisille johtajille. Tansanian johtava islamilainen sheikki oli läsnä, ja hän kiitti syrjimätöntä toimintatapaamme. Peter puhui johtajille, tunnustaen, että meillä on eroavaisuuksia uskossamme, mutta korostaen kuinka me voimme elää yhdessä kunnioittaen toinen toisiamme ihmisinä. Peter keskittyi puheessaan Jeesuksen persoonaan, sijaiskärsijään, meidän syntiemme tähden kuolemansa kautta, ja uuden elämän mahdollisuuteen Jeesuksen ylösnousemuksen kautta.

Uskomattoman 35-vuotisen palvelutyönsä aikana Peter on pitänyt Jeesuksen etusijalla ja keskipisteenä, viedessään evankeliumia eteenpäin. Dar Es Salaam ei ollut poikkeus. ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti”, oli printattuna suureen mainokseen korkealla puhujalavan yläpuolella kaupunkilaisten nähtäväksi. ”Älä etsi parantumistasi, etsi Jeesusta”, Peter julisti joka ilta.

Kiitollisia ja iloisia parantuneita

”Jos sinulla ei ole uskoa, se ei ole ongelma. Jeesus on sinun uskosi. Usko Häneen”. Peterin sensaatiomainen väite tuli todeksi, kun TV-ryhmämme haastatteli Nellyä. Nelly oli parantunut kuuroudesta. Hän tuli kokoukseen uteliaisuudesta, ja myönsi ettei todella uskonut, että voisi parantua. Jeesuksesta tuli hänen uskonsa ja hän vastaanotti täydellisen parantumisen korviinsa.

Miksi parantamisen lahja on tärkeä tänään? Ei tarvitse katsoa pidemmälle kuin Magarateen tai Frankiin. Magarate menetti liiketoimintansa tultuaan rammaksi. Ilman aviomiestä hän oli yksin koko perheen elättäjä. Laskut olivat kasaantuneet ja sähköt oli katkaistu. Franky, 11-vuotias poika, joutui jättämään koulun kesken neljännellä luokalla, menetettyään kävelykyvyn. Sekä Magarate että Franky olivat rajoitetut viettämään päivänsä sohvalla, ilman tulevaisuutta. Molemmat parantuivat kampanjassa ja kävelivät luottavaisesti lavan poikki. TV-ryhmämme tapasi heidät molemmat päivä ihmeen tapahtumisen jälkeen, ja pian heidän kertomuksensa ovat nettisivuillamme.

Ystävät, teillä on korvaamaton rooli laajassa Itä-Afrikan evankeliumiprojektissamme. Itä-Afrikan raamattukoulumme jatkaa evankeliumin työntekijöiden kouluttamista, jotka tuovat fyysistä ja hengellistä parantumista miljoonille Magarateille ja Frankyille läpi koko alueen. Heidän puolestaan… KIITOS!

Missio Viesti Kampanjakulut Ajankohtaista Armon Avain