Pyhät portaat, ja muutamia muita pääsiäisen jälkeisiä havainnointeja
Peter Youngren, 8.4.2010
Pääsiäinen on taas muistuttanut meitä siitä, että uskonto käsittelee sielun puhdistamista synnistä, syyllisyydestä, tunnonvaivoista ja häpeästä. On olemassa satoja, jos ei tuhansia suositeltuja tapoja saada tehtävä suoritettua. Neljännen vuosisadan alkupuolella keisarinna Helena, myöhemmin pyhä Helena, uskoi löytäneensä Jerusalemista portaat, jotka johtivat palatsiin, jossa Jeesus oli esiintynyt Pontius Pilatuksen edessä. Helena oli keisari Konstantinus I äiti, joka valitsi kristinuskon Rooman uskonnoksi. Tähän päivään mennessä kukaan ei tiedä varmasti, johtuiko hänen kääntymyksensä poliittisista syistä vai oliko kyseessä vilpitön sydämen vakaumus. Helena huolehti siitä, että Santa Scala, pyhät portaat, kuljetettiin Roomaan.
Nykyiselle paikalleen Roomassa pyhät portaat asetti paavi Sixtus V vuonna 1589. Tähän päivään mennessä miljoonat palvojat uskovat, että 28 valkoista marmoriaskelmaa ovat pyhiä, koska Jeesuksen veri on saattanut tippua niille, kun Hän käveli oikeudenkäyntiin. Nousemalla portaat polvillaan parannuksen asenteella, kannattajat uskovat, että he voivat saada syntinsä anteeksi, jopa kun he keräävät inspiraatiota arvostettujen renessanssitaiteilijoiden koristeluista ja freskoista, joita on pitkin seiniä ja kattoa, joka sulkee sisäänsä pyhät portaat. Tutkimuksen mukaan, Martin Lutherin jälkeen, 1600-luvun saksalainen reformoija oli noussut portaat. Hän valitti, että ei kokenut vapautta syntien taakasta, jotka vaivasivat hänen omaatuntoaan. En ole löytänyt tietoa tämän päivän kiipeäjien todistuksista, missä määrin he ovat kokeneet tai eivät ole kokeneet helpotusta.
Syyllisyyden tunne Jumalan edessä näyttää olevan maailmanlaajuinen. Pyhiinvaellukset, pyhien portaiden kiipeäminen, tunnustaminen, kumartaminen, mietiskely ja rukous pitävät sisällään lupauksen helpotuksesta. Jollain lailla velka täytyy maksaa ja tunne velattomuudesta jumaluudelle ei suinkaan rajoitu kristinuskoon. Vuosittain miljoonat hindut upottautuvat Ganges -jokeen, toivoen, että sen pyhä vesi pesisi heidän syntinsä. Protestanteilla ja evankelisilla on omat tapansa käsitellä syntiä; toista rukouksia, liity seurakuntaan, ajoittaista paastoa tai muita hengellisiä harjoituksia. Uskonnosta riippumatta toivomme on, että pyhät tekomme vakuuttaisivat pyhän Jumalan antamaan syntimme anteeksi. Lapsena matkustin lomilla säännöllisesti vanhempieni kanssa eteläisen Euroopan läpi. Nuori vaikutuksille altis mieleni oli vaikutettu pyhäköstä mäen päällä, ja pyhiinvaeltajista kiipeämässä kiviaskelmia paljain polvin etsien sovitusta.
Evankeliumi, Jeesuksen Kristuksen hyvät uutiset, on jyrkkä vastakohta uskonnollisille teoille. Jeesus on ”kerran kaikkien puolesta” käsitellyt syntikysymyksen. Hän otti pois maailman synnit – antoi ne anteeksi. Amplified raamatunkäännös sanoo sen näin: ”Se oli Jumala, henkilökohtaisesti läsnä, Kristuksessa, sovittaen ja palauttaen maailman suosioon itsensä kanssa, ei lukenut eikä pitänyt ihmisten syntejä heitä vastaan, vaan mitätöiden ne, uskoen meille sovituksen sanoman, ennalleen palautuksen suosioon”, (2 Kor. 5:19).
Pääsiäisen aika on juuri takanamme, ja taas synnin ja kuoleman symbolit hallitsivat; Via Dolorosan näytelmä, krusifiksit ja kuvaukset kärsivästä Pelastajasta vetoavat ihmisen empatiaan ja tarpeeseen. Miksi kuoleman symboleita on valtavasti enemmän kuin ylösnousemuksen ja elämän? Evankeliumi ei pääty Pelastajan kärsimykseen ristillä, vaan Häneen, joka otti itseensä ihmiskunnan synnin ja syyllisyyden, nousten loppumattomaan elämään. Ehkä evankeliumin paras symboli ei ole krusifiksi, vaan tyhjä hauta, tai tyhjä risti. Pääsiäinen, pyhä viikko, paastoaminen ja erityiset hartaudenharjoitukset ovat ohi, mutta yksi joka käsitteli syntikysymyksen kerran kaikkien puolesta, on elossa. Sen mitä pyhät portaat, eikä mikään muukaan katumus harjoitus saa aikaan, Jeesus on jo tehnyt. Hän laittoi pois synnit ja voitti kuoleman. Se vie sinut seuraavaan pääsiäiseen ja senkin yli.
