AEM ry / Peter Youngren

Voiko Raamattuun luottaa?

Peter Youngren, 11.6.2010

Voitko luottaa Raamattuun kirjaimellisesti? Tämän päivän kirjat ja elokuvat välittävät ajatusta, että Raamattu kehittyi suullisista traditioista, jotka kirjoitettiin ylös vuosisatoja tapahtumien jälkeen. Välillä oleva aika tekisi mahdottomaksi tietää, kuvaavatko mitkään Raamatun kertomukset todellisia historiallisia tapahtumia. Ota esimerkiksi neljä evankeliumia; Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Voimmeko tuntea todellisen historiallisen Jeesuksen? On esitetty, että Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman jälkeen monia näkökulmia tuli esiin. Yksi oli, että Jeesus oli pelkkä inhimillinen opettaja, joka ”eli” hengellisesti opetuslastensa sydämissä. Toiset taas julistivat, että Hän oli jumalallinen, ja että Hän oli fyysisesti noussut kuolleista. Kädenvääntö eri ajatusten välillä kesti vuosisatoja. Lopulta Rooman keisari Konstantinuksen avustuksella ne, jotka puolustivat ”jumalallista Jeesusta”, voittivat. Meidän Raamatussamme nykyään olevat neljä evankeliumia hyväksyttiin, kun taas Tuomaksen, Juudaan ja muiden ”kadonneet evankeliumit” hylättiin. Niinpä kukaan ei voi todella tietää, mitä Jeesus sanoi ja teki; Hänen jumalallisuudestaan, sovituksestaan ja ylösnousemuksestaan tulee legendoja.

Tässä on hämmästyttävä tosiasia. Teorialla, jonka juuri toin esiin, ei käytännöllisesti katsoen ole tukevia todisteita. Se on fiktiota.

Paavalin kirjeet, jotka on kirjoitettu 15 - 25 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, viittaavat Hänen ihmeisiinsä, ristiinnaulitsemiseensa ja ylösnousemukseensa. Neljä evankeliumia olisi voitu kirjoittaa heti Jeesuksen kuoleman jälkeen. Lähes kaikki tiedemiehet ovat yhtä mieltä siitä, että ne on tallennettu 40 vuoden aikana Jeesuksen kuoleman jälkeen. Yksinkertaisesti sanottuna, Raamatun kertomukset Jeesuksesta levisivät monien niiden elämän aikana, jotka olivat olleet läsnä Hänen palvelutyössään.

Luukas väittää, että hän sai kertomuksensa Jeesuksesta silminnäkijöiltä, jotka olivat vielä elossa. Markus kertoo, että mies, joka auttoi Jeesusta kantamaan Hänen ristiään, oli ”Aleksanterin ja Rufuksen isä”. Ainoa syy tällaisiin viittauksiin on, että evankeliumien varhaiset lukijat ovat tunteneet silminnäkijän tai keitä Aleksanteri ja Rufus olivat.

Paavali kehottaa lukijoitaan tarkastelemaan Jeesuksen elämän tapahtumia, erityisesti Hänen ylösnousemustaan elossa olevien silminnäkijöiden kanssa. Hän viittaa 500 silminnäkijään. Olisi haitallista tehdä tämän kaltaisia lausuntoja, ellei olisi elossa olevia silminnäkijöitä, jotka voivat todistaa kirjoittajan sanat.

Kun Luukas kirjoitti Apostolien teot, hän viittaa yleiseen tietoisuuteen tapahtumista, joita hän kuvailee, mainiten, ”eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa tapahtuneet.” Vertaa tätä Tuomaksen tai Juudaksen evankeliumeihin, joista kaikki tiedemiehet ovat yksimielisiä, ovat kirjoitetut paljon myöhemmin. 160 jKr. kirkkoisä Irenaeus viittaa neljään evankeliumiin, samoihin neljään, jotka meillä on tänään.

Jotkut väittävät, että alkukirkon johtajat lisäsivät asioita evankeliumeihin ajaakseen omia poliittisia pyrkimyksiään ja lujittaakseen valtaansa rakentaakseen uskonnollisen liikkeen. Tälle ei yksinkertaisesti ole todisteita. Yksi alkukirkon suurista kiistanaiheista oli, tulisiko kristittyjen olla ympärileikattuja vai ei. Jos evankeliumeja muunneltiin, miksi joku ei lisännyt muutamia jakeita, joissa Jeesus huomautti jotain ympärileikkauksesta? Se osoittaa, että alkukirkko ei tohtinut väärentää tai laittaa sanoja Jeesuksen suuhun.

Jos evankeliumit olivat asiakirjoja omaa etuaan ajaville vallanjanoisille uskonnollisille johtajille, miksi kukaan keksisi kertomuksen Jeesuksesta Getsemanen puutarhassa, pyytämässä vapautusta tehtävästään? Miksi mainita, että Jeesus oli ristillä niin epätoivoinen, että Hänestä tuntui kuin Jumala olisi hyljännyt Hänet? Eikö tuo heikentäisi todistusta Jeesuksen jumaluudesta? Miksi keksiä kertomus, että Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat olivat naisia, varsinkin kun Rooman lain mukaan naisen todistus oikeudessa ei ollut pätevä. Eikö olisi järkeenkäyvempää keksiä kertomus, että arvovaltaiset poliittiset ja uskonnolliset hahmot olivat Jeesuksen ylösnousemuksen todistajia? Miksi Kirjoitukset sisältävät merkittävimpien johtajien kauhean epäonnistumisen, kuten Simon Pietarin, joka kielsi Jeesuksen?

Jeesuksen aikalaisten todistus on selkeä. Jeesus oli Jumala ihmisen ruumiissa, joka poisti maailman synnin uhraamalla itsensä, ja on elossa tänään. Ota Hänestä selvää!

Tarjolla osa-aikatyö Tainan tervehdys Ajankohtaista Missio Viesti